Tammikuu lähenee loppuaan ja niin myös puolen Suomen viettämä vegaanihaaste. Vaikka en mikään uuden vuoden lupaus -ihminen olekaan, olen viime vuosina harhautunut tammikuussa puolivillaisiin kasvisruokahaasteisiin ihan siksikin, että viikon joulukinkkumätön jälkeen ei tee mieli edes haistaa lihaa. Näillä fiiliksillä päätin minäkin spontaanisti kokeilla kuukautta vegaanina. 

Haastetta on nyt 30 päivää takana ja yksi edessä, joten eiköhän ala olla katsauksen paikka. Menikö kuukausi nälässä vai olenko löytänyt valon ja elämän tarkoituksen?

Heti kärkeen antikliimaksi: haaste on mennyt varsin helposti ja vaivattomasti. Lähdin vähän soitellen sotaan enkä tosiaan jaksanut uhrata arkeani nipottamiseen ja tuoteselosteiden kyttäämiseen. Syön muutenkin lähes pelkkää kasvisruokaa, joten lihankorvikkeiden pähkäily ei vienyt liiemmin aivokapasiteettiä, ja kasvimaitotuotteetkin olivat entuudestaan tuttua kauraa. Hunajan kohdalla vedin alusta asti rajan, sillä mehiläistarhaus ei omalla prioriteettilistallani nouse ruoantuotannon ongelmien kärkeen. Mitä vointiini tulee, jaksaminenkin on ollut samaa luokkaa kuin aina ennenkin. 


Varsinkin näin loppuvaiheessa olen kuitenkin huomannut ruokavalioni yksipuolistuneen totutusta. Saan syyttää laiskiaisen panostusta: ruoanlaittointo on muutenkin ollut kateissa, ja varsinkin täyttävämmät välipalat aiheuttivat haasteita kun maitotuotteet ja kananmunat tippuivat pois. Ruoka-aineiden välttely ilman niiden korvaamista muilla on hölmmöläisten hommaa, ja ainainen avokadoleipien ja soijajogurtin pupeltaminen alkoi jo vähän tympiä. Sääli sillä hyviä ja monipuolisia vegaanisia ruokaohjeita on kuitenkin netissä pilvin pimein. Täytyy sitten vain tutustua niihin haasteen jälkeen.

Vähän suuremmalla panostuksella olisin voinut välttää myös turhimmat karikot. Enpä esimerkiksi älynnyt, että kaupan pestossahan on hitto vieköön juustoa, ennen kuin olin jo ehtinyt vetää siitä puoli purkkia. Tiedostettuja lipsumisia sattui niitäkin muutama, pääasiassa kahviloissa, kun tarjolla ei ollut mitään vegaanista mutta paikanvaihto tai nälässä istuminen ei houkutellut. Olen antanut itselleni anteeksi.


Kaiken kaikkiaan haaste oli pääosin yllättävän vaivaton, mutta olen kyllä onnellinen, että se loppuu.   Lipsahtelevana ja laiskana melkein-vegaanina elämä voisi olla vielä suhteellisen helppoa, mutta jos todella haluaa vältellä kaikkea eläinperäistä, saa kyllä aika monet tuoteselosteet lukea ennen uuden ruokavalion rutinoitumista.

Minua ei kumpikaan vaihtoehto oikein puhuttele. En ole täyskieltäytyjäsorttia, ja loppukuusta on ollut jo vaikeaa perustella itselleni, miksen saa höylätä leivän päälle juustoa, kun sitä jääkaapissa on, mieli tekee ja vatsa kurnii. Aivan toinen kysymys on, tarvitseeko sitä juustoa pupeltaa joka päivä.

Haasteen jälkeen aion kyllä vähentää maitotuotteiden ja kananmunien käyttöä mutta itselleni toimivalla taktiikalla: mieluummin puolesta kuin vastaan. En ole missään nimessä kieltämässä itseltäni eläinkunnan tuotteiden käyttöä, vaan pyrin valitsemaan useammin vegaanisen vaihtoehdon. Kuten tämän kuun aikana on tullut huomattua, ei se usein vaadi mitään uhrauksia.

6 kommenttia

  1. Eräs ystävä kokeili samaa haastetta viime vuonna, ja hänkin mainitsi, että juustosta luopuminen oli kaikista vaikeinta. Mä olen kasvissyöjä mutta en ole vielä keksinyt syytä, miksi alkaisin vegaaniksi. Se tuntuu hankaloittavan elämää aika tavalla enkä tiedä, miten luontoystävällistä se kuitenkaan on (prosessoidut vegaanituotteet). Huomasitko jotain muutosta olossa tai virkeystilassa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ymmärrän ystävääsi! Mulla on kyllä kausia, etten juustoa niin paljoa syö, mutta kyllä tää kuukausi kokonaan ilman ottaa jo koville. :D

      Olen aika samoilla linjoilla kanssasi. Itse oon kanssa päässyt melkein kasvissyöjäksi asti, syön lihaa lähinnä vain, jos kyläillessä tarjotaan. Yllätyin kuitenkin siitä, kuinka vähän haaste vaikutti arkeen, ja luulen tosiaan, että esim. kasvimaidot ovat tulleet jäädäkseen. Prosessoidut lihankorvikkeet à la soijanugetit sekä vegaanijuustot ei sen sijaan lämmittäneet sydäntäni. Ei ne kuitenkaan maistu yhtä hyviltä kuin haluaisi ja kieltämättä pitkälle prosessoidut tuotteet vähän epäilyttää.

      Olotilassa en ole huomannut muutoksia oikein suuntaan tai toiseen. Iltaisin virkeystaso ei ole ollut parhaimmillaan, mutta se johtunee lähinnä laiskasta kokista, joka on kunnollisen, kevyen iltaruoan sijaan tilkinnyt nälkää leivällä ja hedelmäkeoilla. Luulisin että älyllisellä ateriarytmillä eroa ei juurikaan olisi.

      Poista
  2. Mä rekisteröidyin myös tähän tämänvuotiseen vegaanihaasteeseen, mutta noh se toteutuspuoli jäi... Ensin viikko kylässä Saksan väen nurkissa (lue: lihaa, lihaa, lihaa) ja sitten tyttöjen viikonloppu Zürichissä raclettella höystettynä. Oon kyllä tykännyt lukea noita infomaileja ja reseptivinkkejä. On muuten täällä juustomaassa vähän suppeammat (teollis)vegaanituotevalikoimat kuin vaikka Suomessa. Ei näy härkistä, vihistä tai nyhtökauraa, jostain violifeista puhumattakaan. Löysin sentään vihdoin soijarouhetta näiltäkin kulmilta :)

    Mulla lienee joku luolamiehen ruuansulatus, kun vegaanisapuskasta ei tunnu nälkä pysyvän samalla tavalla poissa kuin eläinperäisiä ruoka-aineita natustaessa. Tottumiskysymys?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No siinä on kyllä ollut haastetta kerrakseen, olisi itse kullakin jäänyt tuossa vaiheessa välistä. Ne infomeilit on kyllä ollut hyviä, ja onneksihan niitä reseptejä voi testailla ilman haastettakin. :)

      Suomi tuntuu aina hurahtavan vähän liiankin kaikkiin ruokavalioihin ja prosessoituihin uutuustuotteisiin, mutta kai sitä peruspalkokasveilla ja soijaseteillä saa johonkin asti pötkittyä. Tosin vähän hankalaa, jos niistä ei meinaa tulla kylläiseksi. Ehkä se on se tottumiskysymys? :/

      Poista
  3. Mä luulen että jogurtti ja rahka ois mulle suurimpia ongelmia! Kaikesta muusta voin joustaa, mutta aamupalani hedelmäsalaatti-maitotuote-mysli-kombo on pyhä. Ja feta ja mozzarella tuottaisivat kyllä myös ongelmia. Ei sillä että olisin kokeilemassa vegaanihommia, jo kuukauden mittainen lihasta kokonaan luopuminen vaatisi vähän enemmän aivokapasiteettia kuin meikällä on tällä hetkellä tarjolla... Mutta pienin askelin tässä edetään!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä oon onneksi päässyt sinuiksi soijajogurtin kanssa, mutta en kyllä itsekään maailman tappiin olisi valmis noista kaikista luopumaan. Vaan onneksi näitä ei tarvitsekaan ottaa joko-tai-kysymyksinä! Pienet purot ja sillai.

      Poista

Someikonit © JH / Koodikielellä.blogspot.fi. Sisällön tarjoaa Blogger.

Instagram