Palava maailma ja valkoisen naisen taakka
maanantai 9. tammikuuta 2017
Olin ennen joulua käymässä isolla kirkolla, ja tuli pitkästä aikaa suunnattua Kiasmaan. Mona Hatoumin näyttelystä olin jotain kanavaa pitkin kuullutkin jo etukäteen – ei sillä että olisin taiteilijaa tuntenut, mutta maapallot jäivät mieleen – mutta inspiraatio iski vasta kun tajusin, että siellähän on valokuviakin. Eikä todellakaan mitä tahansa kuvia vaan Meeri Koutaniemen ja Arman Alizadin Pahan jälkeen -näyttely.
Kauheasti en ole kaimani uraa seurannut, mutta tielleni osuneet kuvat ovat kyllä vakuuttaneet. Niin kävi tälläkin kertaa. Fyysistä ja rakenteellista väkivaltaa kokeneiden kuvaaminen vieraassa kulttuurissa ei liene mikään helppo nakki, mutta vaikuttavinta on, etteivät Koutaniemen kuvat kerro nimettömistä uhreista vaan oikeastaan tavallisista ihmisistä.
Koutaniemen osakseen saamasta kritiikistä à la "taas yksi valkoinen länsimaalainen toiseuttamassa muita" en saanut otetta. Päinvastoin kuvien henkilöt esitettiin nähdäkseni äärimmäisen kunnioittavasti ja inhimillisesti, läheisesti jopa. Mieleenpainuvimmin koko näyttelystä päähäni jäi, kuinka ihminen voi selviytyä käsittämättömistäkin kokemuksista ylväästi ja ihmisarvoaan yhtään menettämättä. Pahan jälkeenkin voi olla hyvää elämää.
Kun Kiasmassa kerta jo oltiin, piti tietenkin käydä katsastamassa myös se Hatoumin näyttely. Siirtymä valokuvista nykytaiteeseen oli perinteisen haastava: mistä pirusta katsojan pitäisi muka keksiä, mitä taiteilija haluaa sanoa neljällä ympyräksi asetellulla rautapunkalla? Onneksi pääsin kuitenkin turhautumisestani yli, sillä kerrossänkyjen ohella näyttelystä löytyi allekirjoittaneellekin aukeavia yhteiskunnallisia kannanottoja. Siistein ja puhuttavin teos oli Kiasmasta uloskin näkyvä Hotspot-maapallo, mutta kyllä ne muutkin avautuivat viimeistään rouva Hatoumin avatessa niitä videonauhalla. (Paitsi ne rautapunkat piti kyllä googlettaa. Kas, Foucault'n panoptikon, miten se ei heti juolahtanut mieleeni?)
Kaiken kaikkiaan tämänkertainen Kiasma-reissu oli varsin poliittisesti kantaaottava, tykkäsin! Molemmat näyttelyt ovat 26.2. asti nähtävillä, eli jos löydät itsesi Helsingistä vailla tekemistä, tiedät minne kannattaa suunnata.
Lähetä kommentti