Perhe on paras
tiistai 3. tammikuuta 2017
Puolentoista viikon löhöily muiden sohvilla on tullut päätökseen, kun kotiuduin eilen vihdoin Tampereelle. Oli mukava päästä omaan rauhaan, ja kotona oltiinkin ehditty jo kaivata: jääkaappipakastin oli viettänyt viimeiset pari päivää ilman virtaa. Sulattamista se oli kieltämättä kaivannut, vaikka teoriassa joku sellainenkin hetki olisi ollut ok, kun sekä minä että kämppis ei oltaisi juuri kinuttu porukoiden marjaosingoille…
Ikävöivä jääkaappipakastin on sittemmin päässyt taas viilentymään ja allekirjoittanut nauttimaan pesuvedessä likoamisen sijaan epäsosiaalisista illoista. Kotisohvalla on oikein lokoisaa mutta kuinkas ollakaan, yllättäen iskikin pieni kaipaus takaisin sukulaisten nurkkiin pyörimään. Syksyn sukuloimiskiintiö ei ilmeisesti täyttynyt, kun suunnilleen jokaiset heipat joulun ja uuden vuoden välissä pääsivät yllättämään haikeudella. Olenkohan muuttumassa sentimentaaliseksi vai onko kyseessä ohimenevä tunneflunssa?
Nihkeintä oli lähteä vanhemmilta ja heittää samana iltana siskolle perheineen heipat seuraaviksi kuukausiksi. Porukoilla pääsee tietynlaiseen zen-tilaan, kun ei ole kiire juuri minnekään eikä mitään tarvitse suuremmin ajatella, sen kun ajelehtii vanhempien menojen mukana tai hautautuu nojatuoliin lehden kanssa. Ei ne vanhemmat itsekään ole pöllömpää seuraa, ja vanhemmiten yhteisiä pohdintoja ja keskusteluita arvostaa aina vain enemmän. On ollut myös hauskaa huomata, kuinka vanhemmista näkee ihan uusia puolia, kun itse aikuistuu.
Ja sitten on tietysti ne hetket, jolloin istutaan kaikki yhdessä pöydän ääressä hyvän ruoan ja juoman merkeissä. Lomilla konseptiin kuuluu myös vakavasti otettava bloggaajasisko ujuttamassa juustoveistä siihen ainoaan muuten onnistuneeseen portviinikuvaan.
Lähetä kommentti