Kuinka kamerani päätyi hermolomalle Portugaliin

Kuinka kamerani päätyi hermolomalle Portugaliin

maanantai 20. helmikuuta 2017

Kesällä tietokoneeni sanoi sopimuksen irti. Harmituksissani manasin, milloinkohan kamerakin menee rikki, mutta se olikin puhelin, joka ensin meni vaihtoon. Ei kuitenkaan kahta ilman kolmatta, joten eikö se kamerakin saatu lopulta huoltokuntoon.

Asia hoitui varsin vaivattomasti, ei tarvinnut kuin kerran pudottaa laite laattalattialle ja Olympuksen tarjoama hermoloma Portugalissa oli edessä. Olen toki haaveillut kameran ulkoiluttamisesta Lissabonin kaduilla, mutta mieluiten olisin itsekin sillä matkalla mukana. Etelän-loman kestoksi arveltiin paria viikkoa, mutta näin viikon jälkeen ei ole vielä kuulunut pihaustakaan, joten matka taitaa venyä. 

Ajoitus ei ollut aivan nappiosuma, sillä tähän saumaan sattuivat sekä Tallinnan-matka että viisi päivää Ranskassa tällä viikolla. Molemmilla matkoilla on sentään seurana kamerallinen ja ymmärtävä ystävä, joiden apparaatin saan omittua. Eihän toisen kameralla kuvaaminen ole kuitenkaan yhtään sama asia, kun omastaan on maksanut puolet enemmän eikä säätöjäkään tunne. Suomessa olo vasta kädetön onkin, kun paras korvike on puhelimen räpsytin. Kamera, tule jo takaisin!

Positiivarina voin sentään lohduttautua sillä, ettei tätä rikkimenevää teknologiaa enää liiemmin ole jäljellä – elleivät uusitut laitteet sitten aloita kierrosta alusta.

kommenttia: 0

Varför Helsingfors, vi har ju Tallinn

Varför Helsingfors, vi har ju Tallinn

perjantai 17. helmikuuta 2017

Miksi mennä merta edemmäs kalaan, kun voi mennä Tallinnaan? Ei tarvita muuta kuin naurettavan halpa laivamatka ja hups, sitä ollaankin jo vallan keskieurooppalaisissa tunnelmissa.

Tämä tuli jälleen todettua, kun viime viikolla surautimme kahdeksi päiväksi lätäkön toiselle puolelle. Tällä kertaa päätimme panostaa perinteisen päiväristeilyn sijaan punkkaamalla yksi yö hostellissa. Se olikin loistava päätös! Reppureissaajan unelmamesta oli sijainniltaan täydellinen ja juuri niin perinteisen hostellin näköinen, että tuntui kuin oltaisiin pidemmälläkin matkalla. Tallinnassa olisikin riittänyt koluttavaa pidemmäksikin ajaksi, ja mieltä jäi kutkuttelemaan varsin lyhyet matkat etelämmäs Baltiaan.

Seurueemme meksikolainen vahvistus ei ollut ennen Viron puolella käynyt, joten keskityimme pääasiassa ihailemaan vanhaakaupunkia. Meitä muita ei haitannut, vaikka olimmekin jo samat kadut pariin otteeseen tallanneet, sillä onhan niissä sitä jotain. Euroopan kaupunkien perään haikaileva sydämeni oli onnessaan kauniiden vanhojen talojen ja pastellivärien keskellä. 

Silmänruoan lisäksi huokailimme myös vatsojemme kyllyydestä, useimmiten molemmista samanaikaisesti. Lounashetki Rataskaevu 16:ssa meinasi venyä, kun emme millään olisi malttaneet lähteä niin tyylikkäästi sisustetusta ravintolasta (rouheat vanhat tiiliseinät ja Wishbone-tuolit olivat lyömätön kombo), ja portobello-annos oli makunystyröiden sinfoniaa. Semi-fine-dining-mestan hinta-laatusuhde nostatti opiskelijalle ilonkyyneleet silmäkulmaan. 

Tallinnassa vetoaa myös rouheiden hipsterikuppiloiden määrä. Niitä mahtuu kolmetoista tusinaan ja interiööreissä on aivan erilaista särmää kuin Suomenlahden pohjoispuolella. Hipsterivibojen perässä käytiin tietenkin Kalamajassa ja pyhiinvaelluksella F-Hoonessa, mutta sympaattisia kahviloita ja baareja löytynee muualtakin. Harmitti palata takaisin Suomeen ja jättää ne testaamatta.

Kahden päivän reissu tuntui paljon pidemmältä, ja Tampereen kiireet unohtuivat tehokkaasti. Tallinna on samaan aikaan suomalaiselle hämmentävän tuttu ja kuitenkin kovin keskieurooppalainen. Yhdistelmässä on jotain kovin virkistävää.

Aivan vaaraton matka ei ollut, sillä reissukuume paheni taas vaihteeksi. Mieleen palasivat lämpimät muistot elämäni ensimmäiseltä ja tähän asti ainoalta reppureissulta Puolessa ja Prahassa, ja ajatus Keski-Eurooppaan kiemurtelemisesta Baltian maiden kautta jäi kytemään. Pari partner in crime -kandidaattia onkin jo ilmoittautunut, joten täytynee jäädä seuraamaan, miten kesän aika- ja rahatilanne tässä kehittyvätkään…

Mitä lempipaikkoja teille muille on Tallinnaan kertynyt? Entä onko kokemusta muualla Virossa reissaamisesta?

kommenttia: 0

Yrityspäivät ja hullu viikko

Yrityspäivät ja hullu viikko

lauantai 4. helmikuuta 2017

Jokaisella lienee tuttavapiirissään superihminen tai pari. Hän, joka suorittaa vuodessa kahden vuoden opintopisteet tai jonka käsitys vapaa-ajasta on kokotyön verran palkattomia järjestöhommia. Oman kaveripiirini puolesta voin kertoa, että se tyyppi en ole minä. Arvostan aivan liikaa ei-minkään tekemistä uhratakseni kaiken aikani tehokkuudelle. Se onkin ihan hyvä, sillä helposti stressaavana tyyppinä hankkisin itselleni lopulta aivoveritulpan, jos yrittäisin.

Joskus kuitenkin tulee niitä viikkoja, jotka räjäyttävät potin, ja tämä nykyinen on siitä oikea paraatiesimerkki. Pari täyttä päivää messuavustajana, siihen päälle yhden ison projektin käyntiin potkiminen neljän tuntemattoman ja häkellyttävän pätevän naisen kanssa sekä kertymään päässyt vuori koulutehtäviä, joiden kaikkien deadline on tietysti alkuviikosta. Mielessä vaanii jatkuvasti ujo paniikinpoikanen, ja joudun tietoisesti keskittyä vakuuttamaan itselleni, että kyllä tästäkin selviää hengissä. Villasukat, muodottomiksi vanuneet pieruverkkarit ja kädessä kuin itsestään täyttyvä kahvikuppi olkoot aseistukseni räpiköidessäni tämän viikonlopun kunnialla läpi.

Työläät koulujutut ja projektit ovat palkitsevia, mutta niissä vaanii usein juuri näitä ahdistuspeikkoja, jotka vievät tekemiseltä energiaa ihan turhaan. Toisaalta sitten on niitäkin hommia, jotka ottavat paljon mutta tekevät sen niin kauniisti pyytäen, että sen kaiken antaa ilomielin. Mystisesti juuri niistä  saa lopulta eksponentiaalisesti enemmän tsemppifiilistä ja energiaa kuin mitä on itsestään vuodattanut.

Sellainen tapahtuma oli yliopistolla ja TTY:llä järjestetyt Yrityspäivät-rekrymessut, joissa tuli vedettyä pari ympäripyöreää päivää avustajana ja joiden jälkeen nukuin seuraavana päivänä kolmeen päivällä. Messut sotki aikataulut ja tuotti vielä pari rästikouluhommaa jo kiitettävästi kertyneeseen deadline-jonoon, ja kuitenkin hommassa mukana oleminen oli parasta, mitä koko alkuvuonna on tapahtunut.

Vaikka kyseessä oli Suomen suurin opiskelijoille suunnattu rekrytapahtuma, projektitiimi tuntui lähinnä kannustavalta kaveriporukalta ja ilmainen orjatyö huippukivalta puuhastelulta. Koko tapahtuma on ollut tunnelmaltaan täynnä inspiraatiota kuin täyteen puhallettu ilmapallo. Olen vieläkin hämmentynyt, kuinka noin ammattimaista jälkeä voi saada niin rennolla ja hyvällä fiiliksellä. 

Tässä voisi olla hyvä hetki sisäistää, että ammattimaista jälkeä syntyy vaivattomammin, kun ei suorita vaan tekee rennolla ja hyvällä fiiliksellä. Se saattaisi olla avuksi noiden jäljelle jääneiden tehtäväkasojen kanssa…

kommenttia: 0