Yrityspäivät ja hullu viikko

Yrityspäivät ja hullu viikko

lauantai 4. helmikuuta 2017

Jokaisella lienee tuttavapiirissään superihminen tai pari. Hän, joka suorittaa vuodessa kahden vuoden opintopisteet tai jonka käsitys vapaa-ajasta on kokotyön verran palkattomia järjestöhommia. Oman kaveripiirini puolesta voin kertoa, että se tyyppi en ole minä. Arvostan aivan liikaa ei-minkään tekemistä uhratakseni kaiken aikani tehokkuudelle. Se onkin ihan hyvä, sillä helposti stressaavana tyyppinä hankkisin itselleni lopulta aivoveritulpan, jos yrittäisin.

Joskus kuitenkin tulee niitä viikkoja, jotka räjäyttävät potin, ja tämä nykyinen on siitä oikea paraatiesimerkki. Pari täyttä päivää messuavustajana, siihen päälle yhden ison projektin käyntiin potkiminen neljän tuntemattoman ja häkellyttävän pätevän naisen kanssa sekä kertymään päässyt vuori koulutehtäviä, joiden kaikkien deadline on tietysti alkuviikosta. Mielessä vaanii jatkuvasti ujo paniikinpoikanen, ja joudun tietoisesti keskittyä vakuuttamaan itselleni, että kyllä tästäkin selviää hengissä. Villasukat, muodottomiksi vanuneet pieruverkkarit ja kädessä kuin itsestään täyttyvä kahvikuppi olkoot aseistukseni räpiköidessäni tämän viikonlopun kunnialla läpi.

Työläät koulujutut ja projektit ovat palkitsevia, mutta niissä vaanii usein juuri näitä ahdistuspeikkoja, jotka vievät tekemiseltä energiaa ihan turhaan. Toisaalta sitten on niitäkin hommia, jotka ottavat paljon mutta tekevät sen niin kauniisti pyytäen, että sen kaiken antaa ilomielin. Mystisesti juuri niistä  saa lopulta eksponentiaalisesti enemmän tsemppifiilistä ja energiaa kuin mitä on itsestään vuodattanut.

Sellainen tapahtuma oli yliopistolla ja TTY:llä järjestetyt Yrityspäivät-rekrymessut, joissa tuli vedettyä pari ympäripyöreää päivää avustajana ja joiden jälkeen nukuin seuraavana päivänä kolmeen päivällä. Messut sotki aikataulut ja tuotti vielä pari rästikouluhommaa jo kiitettävästi kertyneeseen deadline-jonoon, ja kuitenkin hommassa mukana oleminen oli parasta, mitä koko alkuvuonna on tapahtunut.

Vaikka kyseessä oli Suomen suurin opiskelijoille suunnattu rekrytapahtuma, projektitiimi tuntui lähinnä kannustavalta kaveriporukalta ja ilmainen orjatyö huippukivalta puuhastelulta. Koko tapahtuma on ollut tunnelmaltaan täynnä inspiraatiota kuin täyteen puhallettu ilmapallo. Olen vieläkin hämmentynyt, kuinka noin ammattimaista jälkeä voi saada niin rennolla ja hyvällä fiiliksellä. 

Tässä voisi olla hyvä hetki sisäistää, että ammattimaista jälkeä syntyy vaivattomammin, kun ei suorita vaan tekee rennolla ja hyvällä fiiliksellä. Se saattaisi olla avuksi noiden jäljelle jääneiden tehtäväkasojen kanssa…