Loma Bretagnen tuulessa ja tuiskussa
sunnuntai 5. maaliskuuta 2017
Niin, se sivulauseessa mainittu Ranska. Pistäydyin viikko sitten pitkänä viikonloppuna Bretagnessa katsastamassa, missä maisemissa Rennes'en vaihtoon karannut ystävä tätä nykyä luuhaa. Oikeasti suunnitelmissa oli vähän pidempikin viikonloppu, mutta onnistuin nukkumaan elämäni ensimmäistä kertaa lennolta pommiin. Rapatessa roiskuu, matkustaessa sattuu ja tapahtuu ja mitä näitä muita lohdutuskliseitä nyt on. Yhtä päivää ja uutta lentoa myöhemmin (sekä 120 euroa köyhempänä) pääsin lopulta määränpäähän.
Kuten meikäläisen tuntevat tietänevät, Ranskan-tuntemukseni rajoittuu lähinnä Pariisiin eikä erityisen ihastuneissa tunnelmissa. Koska Pariisi ei ilmeisesti olekaan koko Ranska, en oikein tiennyt mitä odottaa. Maantieteelliset seikat eli simpukat ja meri-ilmaston siunaukset jatkuva sade ja hyytävä tuuli olivat mielessä, mutta muuten aika tyhjää löi.
Kuten meikäläisen tuntevat tietänevät, Ranskan-tuntemukseni rajoittuu lähinnä Pariisiin eikä erityisen ihastuneissa tunnelmissa. Koska Pariisi ei ilmeisesti olekaan koko Ranska, en oikein tiennyt mitä odottaa. Maantieteelliset seikat eli simpukat ja meri-ilmaston siunaukset jatkuva sade ja hyytävä tuuli olivat mielessä, mutta muuten aika tyhjää löi.
Rennes ylitti olemattomat odotukset heittämällä. Hassut joka suuntaan vinot vanhat talot kävivät saksalaisten fachwerk-talojen övereistä serkuista, ja vähemmän keskiaikaisissa kivitaloissa oli jotain peribrittiläistä. Kaikki oli kuvauksellisella tavalla ränsistynyttä. Luoteis-Ranskaankin oli saapunut jo kevät, ja vaikka ystävä oli varoitellut meri-ilmastosta ja sään jumalatar Esterin aktiivisuudesta, ei sateenvarjoakaan tarvinnut kuin vilauttaa. (Sademäärät ovat kuulemma sittemmin palautuneet normaalille tasolle, eli ilmeisesti Bretagne halusi vain edustaa vierailuni aikana.)
Paikallisilta opin myöhemmin, että Bretagne on Ranskan boheemi renttu, se sympaattinen ja avoin tyyppi, joka heittää läppää ja pistää muina miehinä pilveksi sille tuulelle sattuessaan. Pössyttelystä ei minulle jäänyt konkreettisia esimerkkejä jaettavaksi, mutta pariisilaisten nihkeyteen tottuneena ihastuin Rennes'n rentoon ja avomieliseen ilmapiiriin. Ranskalaiset hymyilivät ja ottivat itse kontaktia (mon Dieu!).
Paikallisilta opin myöhemmin, että Bretagne on Ranskan boheemi renttu, se sympaattinen ja avoin tyyppi, joka heittää läppää ja pistää muina miehinä pilveksi sille tuulelle sattuessaan. Pössyttelystä ei minulle jäänyt konkreettisia esimerkkejä jaettavaksi, mutta pariisilaisten nihkeyteen tottuneena ihastuin Rennes'n rentoon ja avomieliseen ilmapiiriin. Ranskalaiset hymyilivät ja ottivat itse kontaktia (mon Dieu!).
Mitä ruokahuoltoon tuli, elin käytännössä koko reissun letuilla. Päivälliseksi suolaisia tattarilettuja eli galetteja, jälkiruoaksi makeita crêpejä. Oli hyvää mutta kotona ei ole tehnyt enää mieli ryhtyä letunpaistoon. Aamuisin kävimme hakemassa lähi-boulangeriesta uunituoreet patongit ja hymisimme onneamme koko aamiaisen ajan. Päälle vielä camembertiä ja viikunahilloa tai ihan vain suolaista voita ja avot. Niillä aamiaiseväillä ei tarvinnut valittaa edes pikakahvista à la opiskelija-asuntola.
Piipahdimme myös Englannin kanaalin varrella Dinardissa. Pikkukaupunki oli soma mutta jäi tyystin rannikkonsa varjoon. Nousuveden aikaan aaltojen pauhu oli jotenkin hypnotisoivaa, ja turkoosiin vivahtava meri vei ajatukset todellisuutta etelämmäksi. Itämereen tottuneelle suomalaiselle oikea meri hämmentää aina. Belgian rannikolta mieleen jäi elävästi ilmassa maistunut suola ja levän haju, Dinardin ranta oli paljon kesympi ja sivistyneempi, lähes turkoosi ja tuulisuudessaankin vähemmän massiivisen tuntuinen. Ehkä se johtui vain hyvästä säästä, ota näistä nyt sitten selvää.
Piipahdimme myös Englannin kanaalin varrella Dinardissa. Pikkukaupunki oli soma mutta jäi tyystin rannikkonsa varjoon. Nousuveden aikaan aaltojen pauhu oli jotenkin hypnotisoivaa, ja turkoosiin vivahtava meri vei ajatukset todellisuutta etelämmäksi. Itämereen tottuneelle suomalaiselle oikea meri hämmentää aina. Belgian rannikolta mieleen jäi elävästi ilmassa maistunut suola ja levän haju, Dinardin ranta oli paljon kesympi ja sivistyneempi, lähes turkoosi ja tuulisuudessaankin vähemmän massiivisen tuntuinen. Ehkä se johtui vain hyvästä säästä, ota näistä nyt sitten selvää.
Kameraikävä oli akuutti, mutta selvisin kuitenkin suhteellisen vähillä marinoilla saadessani omia ystävän kameran. Kuvia tuli silläkin. Ihan stressitön loma ei ollut, ja heräsin yleensä aamuisin laskemaan, kuinka monta deadlinea Suomessa olisi vastassa. Se on hinta, jonka opiskelija maksaa reissaamisesta kesken lukukauden. Onneksi koulumurheet sentään unohtuivat aina päivän mittaan. Pääsin treenaamaan myös kauan sitten kadonnutta ranskan kieltä. Kaunopuheisuutta sillä ei tavoitella, mutta oli kiva huomata asioinnin onnistuvan edelleen.
Matkan antia oli nähdä uusia, helpommin lähestyttäviä piirteitä Ranskasta. Parasta oli kuitenkin ne kauan kaivatut hetket ystävän kanssa. Korkattiin viinipullo jos toinenkin (onnistuttiin muuten löytämään elämäni kamalinta roséeta. Syrah, olet ihana punaviini mutta taidan kyllä harkita toiste ennen kuin ostan sinut vaaleanpunaisena), haahuiltiin pitkin katuja tai istuttiin ikivanhassa kivitalokahvilassa vinoine lautalattioineen ja juotiin cappuccinoa, joka ei ollut oikeaa cappuccinoa nähnytkään.
Matkan antia oli nähdä uusia, helpommin lähestyttäviä piirteitä Ranskasta. Parasta oli kuitenkin ne kauan kaivatut hetket ystävän kanssa. Korkattiin viinipullo jos toinenkin (onnistuttiin muuten löytämään elämäni kamalinta roséeta. Syrah, olet ihana punaviini mutta taidan kyllä harkita toiste ennen kuin ostan sinut vaaleanpunaisena), haahuiltiin pitkin katuja tai istuttiin ikivanhassa kivitalokahvilassa vinoine lautalattioineen ja juotiin cappuccinoa, joka ei ollut oikeaa cappuccinoa nähnytkään.
Lähetä kommentti