Yksin kahvilla

Yksin kahvilla

sunnuntai 23. heinäkuuta 2017

Olen saattanutkin jo mainita, että rakastan kahviloita. Tampereen arjessa niissä tulee käytyä valitettavan harvoin (kukkaroni tosin kiittää), mutta uusissa kaupungeissa ympäristöni hahmottaminen perustuu kahviloissa ravaamiseen. Taktiikkani on selvittää etukäteen lupaavan oloinen kuppila tuntemattomilta seuduilta. Samalla tulee nähtyä uusia alueita, eikä kaupungilla pyöriminen rasita liikaa, kun jalkoja pääsee lepuuttamaan hyvän cappuccinon äärellä.

Ei tulle yllätyksenä, että Hampurin kokoisessa kaupungissa riittää kahviloita joka makuun. Olenkin ottanut projektikseni testata jotain uutta kahvipaikkaa viikonloppuisin, kun aikataulu on vapaa kuin ellun kanoilla. Harrastus on tuonut mukanaan ahaa-elämyksen: kahviloissa on ihanaa käydä yksin!

En ole oikein ikinä tajunnut oman elämänsä J.K. Rowlingseja, jotka tuhlaavat roposensa kahviloiden sumppiin ja hukkaavat kauniin interiöörin nenä kiinni tenttikirjassa tai läppärissä. Halvemmaksi tulee keittää kahvit kotona ja eihän sitä kahvilan melussa pysty keskittymäänkään. Täällä olen kuitenkin valaistunut. Sympaattiset kahvilat ovat aina nostaneet inspiraatioasteeni tappiin, joten miksi sitä ei hyödyntäisi? Hyvä kuppi kahvia viereen, kirja auki ja avot – täydellinen oma kupla on valmis. Ihan parasta on päiväkirjan kirjoittaminen kahvilassa. Kirjoittaminen on harvemmin tuntunut yhtä vaivattomalta, ja pisimmät tekstit ovatkin syntyneet juuri Hampurissa. Myös läppärin raahaaminen kahviloihin kannattaa, sillä blogiinkin eksyy raapustuksia cappuccinojen ja kakkupalojen ääreltä.

Tällä kertaa löysin tieni Café Johannaan, ja onneksi näin! Hiljaisella kadulla sijaitseva kahvila on lähellä vilkkaampia mestoja mutta sopivasti piilossa puistikon takana. Yhden seinän kokoisesta ikkunasta ja sisustuksesta paikka saa heti täyden kympin (tiskipyyhkeet pöytäliinoina, miksi ei?) , ja tilaamani suklaakakkupala oli yksi parhaita, joita olen elämässäni syönyt – ja se on paljon sanottu, sillä suklaakakuista meikäläisellä riittää kyllä kokemusta. Ihanaa saksalaisissa kahviloissa on sekin, ettei parhaimpia paikkoja ole yleensä hinnalla pilattu. Johannakin pyysi cappuccinosta ja kakkupalasta perinteiset alle 6 euroa. Iso peukku tälle paikalle!

Café Johanna

Venusberg 26

20459 Hampuri

kommenttia: 6

Viikonloppu Bremenissä

Viikonloppu Bremenissä

keskiviikko 19. heinäkuuta 2017

Suurkaupungeista on tunnetusti vaikea poistua. Vaihtovuonna yksi ystävä päätyi Berliiniin ja kotiutui sinne niin visusti, että kesti kuukausia houkutella hänet kylään edes Saksan sisällä. Sitten menin itse Wieniin ja ymmärsin yhtäkkiä lähtemisen vaikeuden. Itävallan kruununjalokivi oli niin itseriittoinen, että jopa tunnin matkan päässä sijainnut Bratislava oli lopulta ylivoimaisen matkan päässä, Itävallan nähtävyyksistä puhumattakaan. Minkäs teet, kun asuinkaupungissakin riittää tekemistä ja nähtävää enemmän kuin aikaa on? 

Siksipä olenkin varsin ylpeä, että uskaltauduin jättämään Hampurin oman onnensa nojaan yhdeksi yöksi. Entinen opiskelukaveri kutsui minut kylään kotikaupunkiinsa Bremeniin, joten pääsin tutustumaan uuteen Pohjois-Saksan nurkkaan. Hyvä niin, sillä paikallistuntemukseni on edelleen varsin hataralla pohjalla.

Bremeniä ajatellessa mieleeni tuli ensimmäisinä ruma jälleenrakennusarkkitehtuuri,  teollisuus ja pohjoissaksalaisen sään harmaus – Bremenin soittoniekat sen sijaan eivät, mikä kertonee enemmän vireystilastani kuin kaupungin imagosta. Harmaan sään kohdalla osuin oikeaan, mutta muuten kaupunki yllätti oikein positiivisesti. 

Bremen on noin Helsingin kokoinen hansakaupunki, ja Saksassakin asukasluvultaan 11. suurin. Se tuntui kuitenkin paljon pienemmältä, joskin Hampurin ihmisvilinän jälkeen varmaan mikä tahansa alle miljoonan asukkaan keskittymä tuntuu kylältä. Väenpaljouteenkin väsyy, ja Bremenin sympaattiset pikkukaupunkivibat tuntuivat vaihteeksi erityisen virkistäviltä.

60-luvun betonirumiluksia oli paljon odotettua vähemmän, ja niiden joukosta paljastui muun muassa pieni mutta sitäkin kauniimpi vanhakaupunki. Keskiaikaiset kapeat kujat ja pienet talot, puistossa mutkitteleva vallihauta ja ikivanhan raatihuoneen ruutuikkunat muistuttivat kaupungin kunnioitettavan mittaisesta historiasta. Viime vuosien aikana myös hipsterit ovat kotiutuneet Bremeniin, ja Viertel-kaupunginosasta löytyi kaikki vaadittava. Vasemmistohippikommuunien ja graffitien lisäksi keskittymästä löytyi kiitettävä kahvila-ja baaritarjonta sekä kivitaloidyllejä ruusupuineen. Mitä muuta ihminen kaipaisi viikonloppuvisiitille?

Parasta viikonlopussa oli loppujen lopuksi kuitenkin vain oleminen. Hampuri on mahtava kaupunki, mutta miljoonakaupungin väenpaljous väsyttää. Vielä kun takana oli varsin vähäuninen viikko, oli kiireetön viikonloppu ihanan paikallisoppaan kanssa juuri sitä, mitä kaipasinkin. Käyskenneltiin ympäri kaupunkia, käytiin useaan otteeseen kahvilla (emäntäni oli kahvilafani-sielunkumppanini, hurraa!), eikä tehty mitään erikoista. 11 tunnin yöunien jälkeen oli mahtavaa herätä suoraan aamupalapöytään leipomosta haettujen tuoreiden sämpylöiden tuoksun houkuttelemana.

Kesän harmonisimman hetken löysin bremeniläisen rivitalon puutarhasta,  jossa istuttiin tuntikaupalla rosé-lasillisten äärellä ja ihailtiin pimenevää lauantai-iltaa. Pohjois-Saksan raikkaat kesäillat muistuttavat Suomesta ja lapsuudesta, ja olo oli kotoisampi kuin aikoihin.

Kiitos Bremen, pidit minua hyvänä!

kommenttia: 0

Kirjoja, kansainvälisyyttä ja sosiaalista mediaa – työharjoittelu Saksassa

Kirjoja, kansainvälisyyttä ja sosiaalista mediaa – työharjoittelu Saksassa

torstai 13. heinäkuuta 2017

Hassua miten maailma voikin mennä yhtenä päivänä sekaisin ja olla seuraavana taas aivan ennallaan. Maanantaina G20-kokous näkyi enää korkeintaan kahvitaukojen puheenaiheena, ja koko kaupunki tuntuu palanneen normaaliin päiväjärjestykseen niin nopeasti ja päättäväisesti kuin suinkin mahdollista. Arki on koittanut vääjäämättömästi minullekin, ja työpäivät menevät ja tulevat tavalliseen tapaan. Tuntuu hullulta että harjoitteluni on jo puolessavälissä. Sen kunniaksi taitaakin olla korkea aika valottaa, mitä ylipäätään Hampurissa teen.

Onnellisten sattumien kautta (ts. kärsivällisellä kärttämisellä) sain kesäksi unelmieni harjoittelupaikan. Sen lisäksi että työ sijaitsee yhdessä Saksan siisteimmistä kaupungeista ja pitää sisällään bloggaamista ja sosiaalista mediaa, pääsin palaamaan lapsuuteeni eli kirjojen pariin. Harjoittelupaikkani on nimittäin omakustanteisiin erikoistunut kirjapaino.

Vaikka kirja-ala on jäänyt vanhemmiten vähemmälle huomiolle elämässäni, olen kirjojen kanssa työskentelystä yhtä innoissani nyt kuin ennen muinoin yläasteella, kun suoritin tet-harjoittelua kirjastossa. Oi sitä lukutoukan onnea! Vuosien hiljaiselon jälkeen kirja-alaan ja etenkin omakustanteisiin on mielenkiintoista perehtyä työn puolesta. Tiesitkö esimerkiksi, että kaikista kustantamoille lähetetyistä teksteistä julkaistavaksi päätyy noin 1 prosentti? Suomessa omakustantaminen on vielä varsin marginaalinen ilmiö, mutta kun miettii sitä loppua 99 prosenttia, taitaa alalla olla vielä jännät ajat edessä. 

Itse harjoittelusta olen vähintään yhtä innoissani kuin yrityksen toimialasta. Suomen-tiimissä pääsen tekemään vähän kaikkea: asiakaspalvelua, kirjaprojektien hoitamista sekä ehdotonta lemppariani eli markkinointia ja sosiaalista mediaa. Työtehtävät ovat jo itsessään kiinnostavia, ja laaja-alainen harjoittelu tarjoaa hyvän kokonaiskuvan koko firman toiminnasta. Harjoittelijoita tunnutaan pitävän myös arvossa: Aiempia harjoittelukokemuksiani muistellen olin pudota penkiltä, kun sain ennen harkan alkua laskelman työtehtävieni osa-alueista, oppimistavoitteista ja tuntimääristä – mietitäänkö näitä asioita joissain firmoissa oikeasti etukäteen? Perehdytyksessä ei hosuttu vaan sain opetella rauhassa, miten hommat toimivat, ja pääsen vaikuttamaan työtehtäviin omien kiinnostuksenkohteideni mukaisesti. Hyvänen aika mitä luksusta!

Mahtavaa on myös työyhteisön kansainvälisyys: Yritys toimii Saksan ja Suomen markkinoiden lisäksi myös Ruotsissa, Norjassa, Tanskassa, Ranskassa ja Sveitsissä, joten työpaikallakaan ei tarvitse pelkkiä saksalaisia katsoa. Hoidan työtehtävät suomeksi, mutta yrityksen yhteinen kieli on saksa. Kansainvälisyys on niin iso osa yrityksen arkea, että tunnen oloni oikein kotoisaksi ei-äidinkielisenäkin. Kuuluisa saksalainen työhierarkiakin on pidetty varsin matalana ja tunnelma rentona. Ei myöskään haittaa, että niin saksalaiset kuin ulkomaalaisetkin työkaverit ovat huipputyyppejä. Sääli että täältä täytyy palata koulunpenkille jo syyskuussa. 

kommenttia: 2

No G20 – elämää mellakoiden keskellä

No G20 – elämää mellakoiden keskellä

lauantai 8. heinäkuuta 2017

G20-mellakkakaupungista tässä päivää! Suomesta on kyselty sen verran kuulumisia viime päivien aikana, että Hampuri on selkeästi päässyt maailmankartalle. Omakohtaiset kokemukset tuleen sytytetyistä autoista ja mellakkapoliiseista tositoimissa ovat jääneet välistä, sillä olen pysytellyt illat kiltisti kotona, vältellyt ihmispaljouksia sekä kaupunginosia, joissa on tilanne päällä. Jälki on kuitenkin ihan tarpeeksi rumaa näin päivänvalossakin. Viime yön mellakat meikän kotikonnuilla ottivat lisäkierroksia reippaasti vandalismin puolelle. Ikkunoita ja bussikatoksia on rikottu ja muun muassa meikän lähikauppa on ryöstetty ja pistetty säpäleiksi. Meno on ollut ilmeisesti yhtä villiä myös St. Paulilla ja Altonalla päin.

Levottomuudet näkyvät muutenkin koko kaupungin tunnelmassa. Olen nähnyt viimeisen kolmen päivän aikana enemmän poliiseja kuin koko elämäni aikana, ja katupartioita on joka kadunkulmassa täydessä mellakkavarustuksessa. Partioivien helikoptereiden tauottomaan jylinään on kolmen päivän aikana jo tottunut, ja hälytysajoneuvojen sireenit kuulee jatkuvasti.

Levottomuus ei sinällään tullut suurena yllätyksenä. Etenkin Schanzenviertelin alueella on kuhissut koko kesän G20-protestihenki: näyteikkunat ovat olleet täynnä No G20 -julistuksia ja joka talosta on pilkottanut vähintään pari banderollia. Sen vähän perusteella, mitä olen asiasta nuorten paikallisten kanssa jutellut, ovat monet miettineet protesteihin osallistumista, koska miksi ei? Ilmassa on ollut katufestivaalitunnelmaa, ihmiset aktivoituvat kadulle kavereiden ja kaljan kanssa. Samalla kerralla voi pitää hauskaa ja haistattaa maailman vääryyksille pitkät, kuinka kätevää.

Homma luisuu kuitenkin absurdin puolelle, kun kadut ovat täynnä lauantaiauringossa chillaavia ihmisiä, jotka jatkavat huoletta oluen ja Fritz Kolan ryystämistä samalla kun vieressä suhaa tuon tuosta 20 poliisiauton letkoja sireenit ulvoen. Tunnen eläväni rinnakkaistodellisuudessa.

Miksi, miten ja kenen toimesta protestit riistäytyivät näin pahasti käsistä, on kysymys, jota tullaan varmasti puimaan pitkään. Kaikki mielenosoitukset eivät ole yltyneet mellakoiksi, vaan mukana on ollut ihan fiksuakin väkeä. Kun kuitenkin ajattelee kaikkia loukkaantuneita ihmisiä, poltettuja autoja ja rikottuja ikkunoita, nostaa kyynisyys päätään. Protestoijat ovat oikeassa siinä, että maailma pyörii järjestelmän varassa, joka tuo paljon epäoikeudenmukaisuutta ja kestämättömyyttä, mutta tässäkö on tarjolla olevat vaihtoehdot? Kiva viikonlopun mielenosoituksellinen kaljakävely tai vandalismi ihan riehumisen ilosta?

kommenttia: 4

Kotihiirenä ulkomailla

Kotihiirenä ulkomailla

keskiviikko 5. heinäkuuta 2017

Tiedättekö mitä rakastan näissä useamman kuukauden ulkomaanreissuissa? Aika montakin asiaa, mutta yksi niistä on arkisuus. Parin viikon tai kuukauden mittaisilla visiiteillä aikataulu on niin tiivis, että koko ajan pitää olla menossa, sillä kaikki pitää ehtiä kokea. Toista on näillä useamman kuukauden työreissuilla. 

Nyt on aikaa ottaa iisisti. Unohtua 9 ja puoleksi tunniksi töihin, tulla kotiin laittamaan eväät seuraavalle päivälle ja kömpiä sitten nukkumaan. Olla suunnittelematta viikonlopuiksi mitään ja palloilla miten mieli tekee. Pitää Netflix-maratonia sadesäällä. Tai – henkilökohtainen suosikkini – viettää kolme viikkoa kipuillen, ravata lääkärillä ja saikuttaa menemään. Ei haittaa, että sinne meni se kesäkuu, onhan tässä vielä kaksi kuukautta jäljellä.

Elämä on oikeastaan varsin mukavaa, kun ei ota turhia paineita älyllisestä ajanvietteestä ulkomaillakaan. Olen nähnyt jo tarpeeksi monta saksankielistä kaupunkia tietääkseni, että harvemmin ne karkaavat kesken kaiken minnekään. Epäsosiaalisen koti-iltakauden jälkeen ulkomaailma alkaakin taas kiinnostaa. Terveenä jaksan jo harkita potentiaalisia ilta-aktiviteetteja. Ei myöskään haittaa, että vaihdoin viikonloppuna taas osoitetta, tällä kertaa keskelle menomestoja. Sanoinko muka, ettei Schanzen väentungos liiemmin vakuuttanut? Mitään en myönnä. Pienen levähdystauon jälkeen on taas hyvä porskutella kohti uusia haasteita. 

kommenttia: 2