Kotihiirenä ulkomailla
keskiviikko 5. heinäkuuta 2017
Tiedättekö mitä rakastan näissä useamman kuukauden ulkomaanreissuissa? Aika montakin asiaa, mutta yksi niistä on arkisuus. Parin viikon tai kuukauden mittaisilla visiiteillä aikataulu on niin tiivis, että koko ajan pitää olla menossa, sillä kaikki pitää ehtiä kokea. Toista on näillä useamman kuukauden työreissuilla.
Nyt on aikaa ottaa iisisti. Unohtua 9 ja puoleksi tunniksi töihin, tulla kotiin laittamaan eväät seuraavalle päivälle ja kömpiä sitten nukkumaan. Olla suunnittelematta viikonlopuiksi mitään ja palloilla miten mieli tekee. Pitää Netflix-maratonia sadesäällä. Tai – henkilökohtainen suosikkini – viettää kolme viikkoa kipuillen, ravata lääkärillä ja saikuttaa menemään. Ei haittaa, että sinne meni se kesäkuu, onhan tässä vielä kaksi kuukautta jäljellä.
Elämä on oikeastaan varsin mukavaa, kun ei ota turhia paineita älyllisestä ajanvietteestä ulkomaillakaan. Olen nähnyt jo tarpeeksi monta saksankielistä kaupunkia tietääkseni, että harvemmin ne karkaavat kesken kaiken minnekään. Epäsosiaalisen koti-iltakauden jälkeen ulkomaailma alkaakin taas kiinnostaa. Terveenä jaksan jo harkita potentiaalisia ilta-aktiviteetteja. Ei myöskään haittaa, että vaihdoin viikonloppuna taas osoitetta, tällä kertaa keskelle menomestoja. Sanoinko muka, ettei Schanzen väentungos liiemmin vakuuttanut? Mitään en myönnä. Pienen levähdystauon jälkeen on taas hyvä porskutella kohti uusia haasteita.

Juuri näin! Täällä ilmoittautuu toinen kotihiiri! On ihanaa, kun ei tarvitse pitää yllä liian aktiivista elämää vain koska pitäisi ehtiä kokea paljon. On ihanaa olla aktiivinen, kun siltä oikeasti tuntuu.
VastaaPoistaIhanaa kesää!
Totuuden sanoja, pidemmän päälle se arki on kuitenkin parasta. :')
PoistaKiitos muuten kun ilmiannoit itsesi, tykkään kovasti blogistasi! Loistavaa kesää myös Italiaan!