Boheemiuden ytimessä
tiistai 15. elokuuta 2017
Jos Hampurissa jokin asia on mennyt putkeen, on se kohdalleni osuneet majapaikat. Kuten aiemmin hehkutin, olin onnesta soikeana kesäkuun kimppakämpästä. Alivuokrasopimus oli kuitenkin vain kuukaudelle, joten heinäkuun alussa vaihdoin asuntoa Hampurin-kesän loppuajaksi. Olin aika varma, ettei vaihtamalla parane, ja päätin suhtautua filosofisella tyyneydellä uuden kämpän lohkeilevaan maaliin, falskaaviin ikkunoihin ja olemattomaan eristykseen.
Filosofinen tyyneys osoittautui lopulta turhaksi, sillä olen hiljalleen rakastunut väliaikaiseen kotiini, kaikesta huolimatta. Asuntovanhuksemme ei ole tainnut peruskorjausta nähdä koko pitkän elämänsä aikana. Ikkunat ovat alkuperäisessä kunnossa ja keittiön katto kertoo omiaan siitä, kuinka yläkerran naapurilta petti vesieristeet. Koleina päivinä kosteus tunkee sisään, enkä halua edes ajatella lämmönhukkaa talvikuukausina. Mitä kodin viboihin tulee, kauhistelin aluksi, mihin hippikommuuniin olenkaan täällä päätynyt.
Vaan kuinkas kävikään. Luulen, että tulen Hampurista kaipaamaan eniten juuri tätä asuntoa. Omistusasunnoksi en tätä kyllä ottaisi, mutta en ole ikinä asunut yhtä charmikkaassa talossa. Kodillamme on ihan oma persoonansa. Keittiössä koko ikkunan peittävät köynnökset saavat unohtamaan, että ollaan sisätiloissa. Siinä ikkunalaudalla kelpaa siemailla kahvit ja ihailla vihreyttä. Puulattiat, elämää nähneet pinnat ja eripariastiat saavat aikaan erinomaisen zen-olotilan. Viikonloppuina en malttaisi lähteä kotoa kaupungillekaan. ja ehdottomia lempihetkiäni ovatkin venyneet viikonloppuaamiaiset, joita voisin jatkaa tuntikaupalla. Kämppikseni taas ovat huomaavaisia herrasmiehiä, ja koko talon väki tuntuu olevan kavereita. Talon ulkorappuset ovat kadun suosituin hengailupaikka.
Täällä muistuu mieleen, ettei kaiken tarvitse olla aina uutta, vaan luovalla otteella lopputulos voi olla paljon kotoisampi ja mielenkiintoisempi. Kämppikseni ovat taiteellisella silmällä varustettuja käteviä isäntiä, jotka ovat jättäneet kädenjälkensä ympäri taloa. Hyviä kädenjälkiä ne ovatkin: lukulamppuni on vanha teatterin spottivalo, skeittilaudoista on saatu käteviä hyllyjä ja Vans-tennari ajaa ihan hyvin asiansa suojaruukkuna. Ikeaa saati design-huonekaluja ei meillä näy, mutta valoisia aamuja, keittiöstä raikuvaa hyvää musiikkia ja rentoa elämänasennetta sitäkin enemmän.
Niinhän siinä sitten kävi, etten ole varmaan koskaan rakastanut majapaikkaani yhtä paljon kuin tätä boheemia talovanhusta. Olkoonkin että talvella taidan olla ihan tyytyväinen tamperelaisten asuntojen eristyksiin ja lämmitysjärjestelmiin.
Lähetä kommentti