Sain kerran tädiltäni joululahjaksi silmänympärysvoiteen. Olin 24-vuotias ja kysyin, oliko kyseessä hienovarainen vihjaus, että rypyt odottavat jo nurkan takana. Ilmeisesti oli, sillä ”kyllähän tuon ikäisenä silmänympärysvoide jo kuuluu asiaan." Pyh, sanoin minua, mutta otin lahjan kuitenkin vähin äänin käyttöön. 

Olen tätä nykyä 26-vuotias, eli kolmekymppisiä juhlitaan ennen kuin huomaankaan. En ole kuitenkaan vielä ikinä mieltänyt itseäni aikuiseksi. Siihen käsitteeseen sisältyy vielä paljon sellaisia kaukaisia käsitteitä kuten kokopäivätyö, asuntolaina ja hääsuunnitelmat, jotka ovat pitäneet aikuisuuden turvallisen välimatkan päässä identiteetistäni. Aika ei kuitenkaan tunne armoa. Viikonloppuna heräsin myöhäisen illan jälkeen ja löysin peilistä ensimmäiset merkit vanhentuneista silmäkulmista – silmänympärysvoiteista huolimatta, saakeli. Sen suurempaa kriisiä havainto ei sillä hetkellä aiheuttanut, mutta jäin silti pohtimaan, missä kaikessa aikuisuus onkaan ottanut minut kiinni. Ihan tässä lähiaikoina on ollut moniakin hetkiä, kun olen havahtunut toteamaan, etten ehkä olekaan enää ihan niin nuori.

Pidän pienemmistä kaupungeista. Muutama vuosi sitten Tampere tuntui auttamattoman pieneltä, ja parin miljoonan asukkaan kaupungit olivat vasta sitä jotain. Nyt Manse on ihanan kompakti, kun taas Hampurin väenpaljous uuvutti meikäläisen.

Hittibiisit ovat kakofoniaa ja jumputus käy korviin. Sen sijaan olen kuunnellut kotona viime aikoina muun muassa bossanovaa, gypsy jazzia ja akustista ranskalaista musiikkia. Yle Puhe ja Vivaldi, täältä tullaan!

Olen tämän talven mukana opiskelijaprojektissa, jossa on huippuporukkaa – pääosin varsin nuorta sellaista. Kerroin eräässä illanvietossa ylpeänä anekdoottia siitä kerrasta, kun olin Hampurissa ulkona aamuun asti. Nuoremman polven opiskelijoilta meni tarinan pointti vähän ohi silkasta järkytyksestä: Häh, kävit vain kerran ulkona?!” Tunsin itseni mummojäseneksi.

Olen lain silmissä tarpeeksi vanha adoptoimaan lapsen. 

Ja sitten tietenkin se viimeinen testi. Kyllä, kunnon juhlista toipumiseen menee koko alkuviikko, ja joskus seuraavan päivän päänsärkyyn riittää pari lasia viiniä. Aika harvoin edes tekee mieli ottaa sen enempää. Kaukana ovat opiskelijabilevuodet, kun menojalka vipatti ja alkoholin pelkäsi loppuvan maailmasta.


Peliä ei ole kuitenkaan vielä täysin menetetty! Minulla on vielä tämä lukuvuosi aikaa nauttia vastuuttoman opiskelijan elämästä ja aikatauluttomuudesta. Asun alivuokralla, minulla ei ASP-tiliä enkä haaveile tähän hätään omistusasunnosta saati omasta autosta – mieluiten en aja ollenkaan vaan istun muiden kyydissä kuten kunnon siipeilijä konsanaan. En edes tiedä, missä kaupungissa tai maassa olen puolen vuoden päästä. Yritän kovasti olla ottamatta itseäni liian vakavasti.

Kyllä nyt on niin, rakas aikuisuus, että katsotaan asiaa uudestaan sitten kolmenkympin tuolla puolen.

2 kommenttia

  1. "En edes tiedä, missä kaupungissa tai maassa olen puolen vuoden päästä." Tää lause on sellanen jonka lausumista ääneen mä odotan. Odotan et valmistun täs puolentoista vuoden sisällä ja pääsen julistamaan, miten oonkaan tietämätön tulevasta ja innoissaan siitä. Haluisin nyt heti lähtee jo kiertelee ympäri maailmaa, okei ehk Eurooppaa aluks, ja asumaan eri maissa ja kaupungeissa. Ja tätä haluan tehdä niin kauan ku kiinnostumista riittää.

    Muutenkin tosi kiva postaus ja vaikka sua muutaman vuoden nuorempi oonkin ni samaistuin moneen kohtaan :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi! Kiva kuulla että tekstistä löytyi tarttumapintaa. :)

      Onhan tämä tietämättömyys aika mahtavaa, kun voi vain odottaa ja katsoa, mihin suuntaan sitä tulevaisuutensa kanssa haluaisikaan lähteä. Ympäriinsä reissaamista voin erityisesti suositella, viimeiset pari paikasta toiseen ravattua vuotta ovat todistaneet, kuinka hyvin sitä pärjää tuntemattomissakin kuvioissa. Ainahan sitä voi asettua aloilleen sitten, kun siltä alkaa tuntua.

      Tsemppiä tulevaisuudensuunnitelmille ja valmistumiskoitoksille! :)

      Poista

Someikonit © JH / Koodikielellä.blogspot.fi. Sisällön tarjoaa Blogger.

Etsitkö jotain?

Instagram