Joku on saattanut huomatakin jo, että blogissa on tapahtunut melkoinen myllerrys viikonlopun aikana. Päätin jo hetki sitten (=heinäkuussa), että blogi kaipaa pientä uudistusta. Kolme kuukautta siinä meni, mutta nyt ois uutta nimeä ja osoitetta! Tästä lähtien turinoin siis nimellä Meeri P ja minut löytää osoitteesta www.meerip.fi. (Ja toki myös vanhasta osoitteesta, mikäli uudelleenohjaus toimii kuten suotavaa olisi.)

Lapasesta lähti on kulkenut mukanani neljän ja puolen vuoden ajan(!) neljässä eri maassa. Se on tuonut elämääni ihania ihmisiä ja uusia aluevaltauksia. Nyt on tullut kuitenkin korkea aika jatkaa blogimaailmassa omalla nimellä, omassa virtuaalikodissa. Jottei muutokset lähtisi ihan lapasesta, pysyy blogi sisältönsä puolesta kuitenkin samana vanhana. Odotettavissa on edelleen kirjoituksia arjesta ja juhlasta, Tampereesta ja kroonisesta matkakuumeesta, hedonismista ja joskus pohdinnastakin. 

Uusi koti ansaitsee tietenkin pienen pintaremontin. Sisustus saattaa tästä vielä muuttua tai sitten ei, ja pientä hienosäätöä on vielä jäljellä. Älkää antako rempan häiritä, mutta toimimattomuuksista ja kiukuttelevasta tekniikasta saa toki aina ilmoittaa! Muutkin risut ja ruusut otetaan ilolla vastaan.

Tervetuloa seuraamaan uusia tuulia!

Tällä kirjoituksella yritin ehtiä Aleksis Kiven ja suomalaisen kirjallisuuden päivään mukaan, mutta meni vartilla pieleen. Panokseni ei tosin koske varsinaisesti kirjallisuutta, joten ei sen väliä. Tarjolla olisi nimittäin pari painavaa blogisuositusta!

Olen viime vuosina kaipaillut seurattavaksi noin itseni ikäisten blogeja, joissa ei niin syvällisesti käsiteltäisi a) muotia tai b) ruuhkavuosia. Vaatteet ovat kivoja, mutta eivät niin kivoja, että jaksaisin innostua niistä satunnaisia asukokonaisuuspostauksia enempää. Lapsetkin ovat kivoja. Viimeisien vuosien aikana kuitenkin noin joka toinen seuraamani bloggaaja on mennyt lisääntymään, ja vaikka he kirjoittavat edelleen hyviä juttuja (myös ruuhkavuosista), on huolettomana opiskelijana välillä helpompi samaistua tutumpiin elämäntilanteisiin.

Menneenä viikonloppuna tähdet olivat harvinaisen oikeassa asennossa, sillä törmäsin ihan sattumalta muutamaankin kriteerit täyttäneeseen blogiin. Hyvin kirjoitettu teksti, kaunis visuaalinen toteutus ja persoonallinen ote ovat hyvä lähtökohta potentiaaliselle seurattavalle, mutta nämä imaisivat erityisen tehokkaasti allekirjoittaneen mukaansa:


Get the toolbox -blogia pitää kaksi viestinnän opiskelijaa Jyväskylästä. Blogin kantavana teemana on DIY, ja vaikken olekaan mikään askartelijaihminen, on simppeleitä vinkkejä hauska lukea. Huijasin kyllä vähän kriteerien kohdalla, sillä muodista täälläkin kirjoitetaan. Se on pääosin kylläkin aitoon hipsterihenkeen kirpparifanitusta, joten annettakoon tällä kertaa anteeksi. Blogia ei myöskään pahenna superkivat kuvat ja molempien mukava kirjoitustyyli. Taidan jäädä seuraamaan Miljan ja Anniinan menoa pidemmäksikin aikaa. 

Toinen löytö meneekin vähän syvemmille vesille. Sofian stoorit -blogissa pohditaan ajankohtaisia teemoja ympäristöjutuista Antti Rinteen synnytystalkoihin. Hyvin kirjoitettua pohdintaa ei voi koskaan olla liikaa, ja Sofia pistää itsensä teksteissä kunnioitettavasti likoon. Erityisesti postaukset kehopositiivisuudesta osuivat ytimeen. Visuaalisestikin kauniin blogin ainoa miinus on ilmeisen verkkainen päivitystahti. 

Vastapainoksi reissukuumetta ja kauniita maisemia on tarjolla Norjassa opiskelevan Lauran blogissa Kaiken maailman matkoja. Aina Lauran vaelluskuvia Norjan huikeissa maisemissa katsoessani toivon muuttuvani luonnossa reippailevaksi Partioaitta-ihmiseksi. Jännityksellä jään seuraamaan arkea Norjassa ja odottamaan tulevien matkojen taltiointeja.

Anna sinäkin hyvän kiertää ja ilmianna uusin blogilöytösi tai jokin pitkäaikainen suosikki! 

Hyvää lauantaita tyypit! Suoritin tässä juuri viikonloppusiivouksen, nyt röhnötän sohvalla teesaavillisen ja pullan kanssa. Sitä olenkin tehnyt jo puoli viikkoa – en siis siivonnut vaan syönyt pullan tai kaksi (tai kuusi) päivässä. Suosittelen lämpimästi, puusti auttaa tunnetusti myös harmaan sään aiheuttamaan ahdistukseen.

Jos joltakulta meni ohi, keskiviikkonahan oli kansallinen korvapuustipäivä. Siitä innostuneena pyöräytin kavereille kasan pullaa ja keitin kahvit. Kiitos ruotsalaisille kanelbullens dag -innovaatiosta, sillä onko parempaa tapaa kiittää kavereita olemassaolostaan? Yllättäen ei viiteen pekkaan saatukaan tuhottua puolen litran taikinan hedelmiä, vaikka parhaamme yritettiin, joten loput pullat päätyivät pakastimeen. Voin paljastaa, ettei niitä ole siellä enää kovin kauaa.

Tulen hyvin pullaystävällisestä kodista. Meillä isä pyöritti parhaimmillaan pari kertaa kuussa litran pullataikinan, ja harvassa olivat ne hetket, kun pakastimesta ei pullaa löytynyt. Sittemmin olen kovin kiitollinen kotoa peritystä pullarakkaudesta ihan jo siksikin, että pullien leipominen on loistopuuhaa. Niinpä keskiviikkonakin pohdin kaulimen kanssa häärätessäni, että tätä pitäisi harrastaa useamminkin. Taikinan vaivaamisessa on jotain kovin meditatiivista, ja ihan parasta on korvapuustien muotoilu. Uunituoreet korvapuustit sitä paitsi ovat leivonnaisten aatelia – koreilevat täytekakut ja leivonnaiset ovat toki näyttävämpiä, mutta jos nyt aivan rehellisiä ollaan, eihän ne kuitenkaan pullaa maussa voita.

Kuuleman mukaan pelkällä pullalla eläminen ei ole kovin suotavaa, joten korvapuustitehdasta ei viitsi ihan joka viikonloppu pystyttää. Sen kerran, kun niitä tulee pyöräytettyä, on hyvä kuitenkin noudattaa kotoa opittua liberaalia pullapolitiikkaa. "Ei meillä lasketa", sanoisi isäni, ja sen kunniaksi käynkin tästä hakemassa vielä toisen – ja ehkä kolmannenkin – pullan. Maistuvaa viikonloppua teillekin!
Havahdun yleensä parin vuoden välein ympäristötietoisuuteen. Se vaihe on taas kovasti päällä. Esimerkiksi kesällä ahmin tietoa ruoantuotannon kestämättömyydestä ja syyskuussa katsoin dokkareita kuluttamisen piilokustannuksia, jotka kaatuvat ympäristön ja halvan työvoiman maksettavaksi. Näiden mieltä piristävien aiheiden jatkoksi katsoin viime viikolla Docventuresista Before the Flood -dokumentin, jossa Leonardo DiCaprio avaa ilmastonmuutoksen vakavuutta. Dokkari teki tehtävänsä, ja palmuöljyn tieltä niitetyt sademetsät, sulavat napajäätiköt ja ahkerat öljylobbarit saivat maailmantuskaisen pidättelemään itkua.

Sittemmin olen yrittänyt räpiköidä maailmanlopun tunnelmista positiivisemmille vesille, mutta Before the Flood -katselukokemus ehti sitä ennen realisoitua konkreettiseksi heräteostokseksi. Eksyin nimittäin vielä samana iltana Luonnonperintösäätiön sivuille, ja parin klikkauksen jälkeen olinkin ostanut satasella ikimetsää Vilppulasta. Didn't see that coming.

En todellakaan perehtynyt ostohetkellä asiaan pikaista nettisurffausta enempää, vaan rahat lähtivät tililtä ihan vain puhdistamaan koko kesän pitkin Eurooppaa lentäneen huonoa omaatuntoa. Kyllähän pari aaria metsää kompensoi meikäläisen hiilipäästösyntejä edes tilastollisesti, ja kenellä olisi mitään ikimetsiä vastaan? Viikonloppuna ikimetsät tulivat kuitenkin yllättäen itse vastaan Ylen uutisoinnin muodossa. Metsiensuojelun heikosta tilasta kertovasta artikkelista käy ilmi, että maa-alan suojelussa laahataan kovin jäljessä YK:n biodiversiteettisopimuksessa mainittuun 17 prosenttiin verrattuna. Vanhat luonnontilaiset metsät ovat erityisen tärkeitä luonnon monimuotoisuudelle, mutta esimerkiksi Etelä-Suomen metsistä on suojeltu vain pari prosenttia, vaikka juuri siellä uhanalaiset lajit ovat eniten hätää kärsimässä. 


Luonnonperintösäätiön kautta kuka tahansa voi ostaa metsää luonnonsuojeluun – vaikka kympillä, jos budjetista ei suurempia summia irtoa. Sijainninkin saa valita itse. Minä päädyin sijoittamaan rahani Mänttä-Vilppulan Kaukametsään, sillä uudis-tamperelaisen kotiseuturakkaus käski pysymään Pirkanmaalla. Toivon mukaan siellä pääsisi joskus käymäänkin! 

Jos metsiensuojelu ja Suomen luonnon monimuotoisuus yhtään puhuttelee, kannattaa toimeen tarttua vielä tämän vuoden puolella. Suomi100-juhlavuoden kunniaksi valtio on nimittäin luvannut suojella saman verran maapinta-alaa, minkä yksityiset tahot saavat tänä vuonna suojeltua. Esimerkiksi satasella suojeluun saa siis 400 neliömetriä 200 sijaan. Klikkaile siis itsesi Luonnonperintösäätiön sivuille ja pistä vaikka viikon kahvirahat Suomen metsille.
Someikonit © JH / Koodikielellä.blogspot.fi. Sisällön tarjoaa Blogger.

Etsitkö jotain?

Instagram