Puustiterapiaa
lauantai 7. lokakuuta 2017
Hyvää lauantaita tyypit! Suoritin tässä juuri viikonloppusiivouksen, nyt röhnötän sohvalla teesaavillisen ja pullan kanssa. Sitä olenkin tehnyt jo puoli viikkoa – en siis siivonnut vaan syönyt pullan tai kaksi (tai kuusi) päivässä. Suosittelen lämpimästi, puusti auttaa tunnetusti myös harmaan sään aiheuttamaan ahdistukseen.
Jos joltakulta meni ohi, keskiviikkonahan oli kansallinen korvapuustipäivä. Siitä innostuneena pyöräytin kavereille kasan pullaa ja keitin kahvit. Kiitos ruotsalaisille kanelbullens dag -innovaatiosta, sillä onko parempaa tapaa kiittää kavereita olemassaolostaan? Yllättäen ei viiteen pekkaan saatukaan tuhottua puolen litran taikinan hedelmiä, vaikka parhaamme yritettiin, joten loput pullat päätyivät pakastimeen. Voin paljastaa, ettei niitä ole siellä enää kovin kauaa.
Tulen hyvin pullaystävällisestä kodista. Meillä isä pyöritti parhaimmillaan pari kertaa kuussa litran pullataikinan, ja harvassa olivat ne hetket, kun pakastimesta ei pullaa löytynyt. Sittemmin olen kovin kiitollinen kotoa peritystä pullarakkaudesta ihan jo siksikin, että pullien leipominen on loistopuuhaa. Niinpä keskiviikkonakin pohdin kaulimen kanssa häärätessäni, että tätä pitäisi harrastaa useamminkin. Taikinan vaivaamisessa on jotain kovin meditatiivista, ja ihan parasta on korvapuustien muotoilu. Uunituoreet korvapuustit sitä paitsi ovat leivonnaisten aatelia – koreilevat täytekakut ja leivonnaiset ovat toki näyttävämpiä, mutta jos nyt aivan rehellisiä ollaan, eihän ne kuitenkaan pullaa maussa voita.
Kuuleman mukaan pelkällä pullalla eläminen ei ole kovin suotavaa, joten korvapuustitehdasta ei viitsi ihan joka viikonloppu pystyttää. Sen kerran, kun niitä tulee pyöräytettyä, on hyvä kuitenkin noudattaa kotoa opittua liberaalia pullapolitiikkaa. "Ei meillä lasketa", sanoisi isäni, ja sen kunniaksi käynkin tästä hakemassa vielä toisen – ja ehkä kolmannenkin – pullan. Maistuvaa viikonloppua teillekin!
Jos joltakulta meni ohi, keskiviikkonahan oli kansallinen korvapuustipäivä. Siitä innostuneena pyöräytin kavereille kasan pullaa ja keitin kahvit. Kiitos ruotsalaisille kanelbullens dag -innovaatiosta, sillä onko parempaa tapaa kiittää kavereita olemassaolostaan? Yllättäen ei viiteen pekkaan saatukaan tuhottua puolen litran taikinan hedelmiä, vaikka parhaamme yritettiin, joten loput pullat päätyivät pakastimeen. Voin paljastaa, ettei niitä ole siellä enää kovin kauaa.
Tulen hyvin pullaystävällisestä kodista. Meillä isä pyöritti parhaimmillaan pari kertaa kuussa litran pullataikinan, ja harvassa olivat ne hetket, kun pakastimesta ei pullaa löytynyt. Sittemmin olen kovin kiitollinen kotoa peritystä pullarakkaudesta ihan jo siksikin, että pullien leipominen on loistopuuhaa. Niinpä keskiviikkonakin pohdin kaulimen kanssa häärätessäni, että tätä pitäisi harrastaa useamminkin. Taikinan vaivaamisessa on jotain kovin meditatiivista, ja ihan parasta on korvapuustien muotoilu. Uunituoreet korvapuustit sitä paitsi ovat leivonnaisten aatelia – koreilevat täytekakut ja leivonnaiset ovat toki näyttävämpiä, mutta jos nyt aivan rehellisiä ollaan, eihän ne kuitenkaan pullaa maussa voita.
Kuuleman mukaan pelkällä pullalla eläminen ei ole kovin suotavaa, joten korvapuustitehdasta ei viitsi ihan joka viikonloppu pystyttää. Sen kerran, kun niitä tulee pyöräytettyä, on hyvä kuitenkin noudattaa kotoa opittua liberaalia pullapolitiikkaa. "Ei meillä lasketa", sanoisi isäni, ja sen kunniaksi käynkin tästä hakemassa vielä toisen – ja ehkä kolmannenkin – pullan. Maistuvaa viikonloppua teillekin!
Lähetä kommentti