Paluu lapsuuteen: uusin Star Wars
maanantai 18. joulukuuta 2017
Olen tässä hautonut puoli vuotta Finnkinon ilmaislippuja. Aina kun haluaisin käydä elokuvissa, ei siellä koskaan pyöri mitään katsomisen arvoista, ja jos pyörii, on leffateatteriin vaivautuminen ylivoimaisen haastavaa. Siksi onkin onni, että joulun alla meitä hemmotellaan lähes aina jollain eeppisen nostalgisella spektaakkelilla. Bondit ja Tähtien sodat kuuluivat olennaisena osana lapsuudenkodin kasvatukseen, ja näistä etenkin aivan omaksi universumiksi (ja rahasammoksi) kasvanut Star Wars saa minut aina elokuvateattereihin innosta hihkuen. Stormtroopereiden estetiikka ei kärsi edes kaikesta merchandise-krääsästä. (Viimeksi oli lähellä, etten itsekin ostanut Stormtrooper-KeepCupia. Siitä kyllä kehtaisi kahvia siemailla.)
Ilmaisliput pääsivät siis vihdoin käyttöön, sillä uusin Star Wars piti tietysti käydä katsomassa heti kuin mahdollista. Parin vuoden takainen The Force Awakens oli kaikessa juonikuviokierrätyksessäänkin loistava paluu lapsuuden avaruusoopperan maailmaan, ja odotin jatko-osan näkemistä silmät innosta loistaen.
Perinteisestihän siinä kävi, eli suurista odotuksista seurasi pannukakku. The Last Jedi oli 2 ja puoli tuntia kestävää tykitystä ilman hengähdystaukoja. Jossain vaiheessa teki mieli parahtaa ääneen, että eikö tämä ikinä lopu. Käsikirjoituksesta olisi saanut kolme elokuvaa, ja pätkään on tungettu kaikki mahdollinen aina ylipitkistä taistelukohtauksista uskonnolliseen liipalaapaan, unohtamatta sokerisia eläimiä, jotka kerjäsivät elokuvan säälipisteet toljottaen ylisuurilla silmillään. Koko ajan touhotetaan ympäri galaksia ja juostaan ojasta allikkoon. Kaiken actionin keskellä jäin kaipaamaan taukoa, sekä itselleni että poloisille henkilöhahmoille, joilla ei ollut aikaa edes istahtaa.
Ei elokuva kuitenkaan mikään susi ole, närkästyksestäni huolimatta. Oli jännittävää nähdä, miten trilogiaa kehitetään eteenpäin, kun uudessa osassa ei voi enää ratsastaa aivan yhtä häpeämättömästi nostalgialla kuin edellisessä 7. episodissa. Lopputulema oli kovin mielenkiintoinen, ja pidin kovasti siitä, kuinka hyvän ja pahan mustavalkoisuuteen sotkettiin vähän harmaatakin – olkoonkin että ne sävyt unohtuivat kyllä loppua kohden. Jos ohjaajalla olisi ollut rohkeutta karsia sopan ainesosista kolmasosan, olisi lopputuloksena ollut oikein hyväkin keitto. Kyllä tätä nykyistäkin katseli, eli ei siis huolta Disney, tulevat episodit ja spin-offit kuuluvat vastaisuudessakin jouluperinteisiini!
Ps. Jos Star Wars -estetiikka puree Sinuunkin, kannattaa tsekata Jorge Pérez Higueran The Other Side -valokuvaprojekti. Kukapa ei haluaisi nähdä Stromtrooperia neulomassa?
Lähetä kommentti