Kaukosisaruus

Kaukosisaruus

keskiviikko 10. tammikuuta 2018

Kahlasin tässä taannoin männä vuoden valokuvia läpi – RAW-kuvatiedostot ovat kivoja kuvankäsittelyssä, mutta ne syövät myös kiitettävästi läppärin muistin – ja silmiin osuivat lukuisat otokset kesältä Hampurin-reissulta. Kesä meni harjoittelua lukuun ottamatta vähän sumussa, ja kuvia plärätessä koin usein ahaa-elämyksiä: "Ai niin, tälläistäkin tuli tehtyä!" Muistoihin oli mukava palata.

Yksi reissu, josta en tainnut teille sivulausetta kummemmin mainitakaan, suuntautui siskon perheen luo Etelä-Saksaan. Veljemmekin lensi Suomesta kokoontumisajoihin, joten vietimme pitkästä aikaa sisarusviikonloppua koko pesueen kesken. Ei lainkaan pöllömpi tapa viettää viikonloppua, etenkään kun sisko sattuu asumaan tätä nykyä Pfalzissa keskellä Saksan parhaita viiniseutuja. Kävimmekin lähiseudun ihastuttavassa Deidesheimin pikkukylässä, jossa sopivasti vietettiin juuri viinijuhlia. Hyvät lukijat, jos ikinä satutte seudulle ettekä nyrpistä nenäänne hyvälle viinille ja kauniille maisemille, menkää Deidesheimiin! Etelä-Saksan aurinkoa ja valkkarilasillisia piisasi. 

Vastaavanlaiset kyläilyt siskon kanssa puolin ja toisin ovat tulleet tavaksi, lähinnä koska olen viime aikoina tupannut viettämään osan vuodesta Keski-Euroopassa itsekin. Näistä jälleennäkemisistä on pitänyt ottaa kaikki irti (esim. Vain elämää -maratonilla tai kollektiivisella sohvakoomalla), sillä  Suomeen paluun jälkeen välimatka on taas kovin pitkä. Ikävän iskiessä muistelen haikeudella vaihtovuottani Mainzissa, mistä hurautti junalla naapurikaupunkiin vieraaksi vaikka joka viikonloppu. Siskon luota minut aika usein sinä vuonna löysikin.

Sisko ja minä olemme monissa asioissa kovin samanlaisia. Emme välttämättä näytä toisiltamme, mutta silloin tällöin huomaan kuulostavani aivan häneltä. Pikkusiskona en aina osaa sanoa, onko jokin tapani tai päätökseni omaa peruani vai siskolta opittua. Jaamme loistavan huumorintajun, taipumuksen kielipoliisointiin sekä innostuksen ylihintaisiin huonekaluihin. On meissä toki myös eroja. Sisko pyörittelee usein silmiään, kun muutun stressi-erkiksi ja teen kärpäsistä härkäsiä. Sisko ei pidä kahvista eikä suklaasta, minkä vuoksi olen joskus pohtinut, olisiko hänet sittenkin adoptoitu perheeseen. Tekniikan alan ihmisenä sisko taitaa nähdä maailman melko eri tavalla kuin humanistipikkusisarensa. Vuosien vieriessä elämäntilanteemme ovat olleet joskus samanlaisia, joskus hyvinkin erilaisia. Kuitenkin siskon kanssa on lähes aina mutkatonta vain olla. Vieläkin mutkattomampaa olisi tosin, jos olemisen välimatka olisi joskus kahtatuhatta kilometriä lyhyempi.

Reissukuvat ovat Deidesheimistä, Sveitsistä ja Wienistä.