No mutta hei tammikuu! Joulut, välipäivät ja vuodenvaihteet vilahtivat jälleen ohi ennen kuin kissaa ehti sanoa, ja hiljalleen koittaa paluu graduarkeen. 

Onneksi loma kohteli ihmistä hyvin. Söin paljon, rapsutin suvun koiria minkä kerkesin ja ajoin autoa ensimmäistä kertaa vuosiin. Sisko tarttui puikkoihin neulonnan merkeissä, ja siinä sivusta seuratessa innostuin itsekin investoimaan sukkapuikkoihin ja lankaan. Puolitoista sukkaa valmiina! Perjantaina kotiin päästyäni hengähdin syvään – välipäivinä majoituksemme ihmismäärä neliömetriä kohti oli kunnioitettava, ja kaiken sosiaalisuuden jälkeen oman kodin hiljaisuus tuntui ruhtinaalliselta. Uusi vuosi meni sohvalla samppanjalasin kanssa, eli juuri kuten kuuluukin. 

Kotoilu kiinnostaa näin tammikuun loskassa ja pimeydessä muutenkin kuin skumpan kera. Muutto uuteen kotiin häämöttää jo, ja olen selannut viime viikot silmät kipeinä uusia sohvia, seinämaaleja ja pesukoneita. (Jännityksellä odotamme, päätyykö näistä mikään lopulta asuntoon asti.) Sitä ennen on kuitenkin vielä muutama viikko aikaa nauttia nykyisestä asumuksestani.


Määräaikaisissa vuokrasopimuksissa ja kalustetuissa asunnoissa on se huono puoli, että ne harvoin tuntuvat oikealta kodilta. Kotiutuminen nykyiseenkin kämppään on ollut vain puolittaista, eikä se ole missään vaiheessa tuntunut kunnolla omalta. Asunto on kuitenkin ihana, ja aika ajoin havahdun huomaamaan, kuinka omanlaisen olen tästä kaikesta huolimatta saanut. Rakastan asunnon retroa henkeä: 60-luvun asunnosta löytyy kiviset ikkunalaudat, ajan henkeen sopivat vaaleansiniset tapetit ja  keittiöstä tottakai lankavetimet. Seinien värimaailmaa en olisi itse kyllä valinnut, mutta sympaattinen se ainakin on. 

Saksa-kesän jälkeen on ollut ihanaa olla myös omien tavaroiden ympäröimänä. Pinnatuolit ja kulunut puupöytä oli tännekin saatava. Asuntoon on jäänyt jo edelliseltä vuokralaiselta massiivinen televisiohylly: sellainen perinteinen 90-luvun lastulevyhirvitys. Kaikessa rumuudessaan siinä on jotain kovin sympaattista. Heitin hyllyyn kirjat värijärjestyksessä ja pari viherkasvia kaveriksi, ja sittemmin olemme tulleet oikein hyvin toimeen keskenämme. Iittalan astiavarantoni kannoin tänne tietenkin ensitöikseni, ja sittemmin Kivi-tuikut, postikortit ja muu pikkusälä ovat löytäneet tiensä takaisin Tampereelle. Nykyisin täällä on jo oikein kotoisat oltavat.

Kompromisseja täällä on toki pitänyt tehdä, ja siksi odotankin niin kovasti uuden kodin puunaamista juuri omanlaiseksi – sikäli mikäli saan vältettyä omasta laiskuudesta johtuvat kompromissiratkaisut. Muuton lähestyessä olen kuitenkin huokaillut tiuhaan tahtiin, kuinka kivoja juttuja tässäkin asunnossa on. Sisäinen sisustusnörttini kiittää lämpimästi näistä kuukausista!

Lähetä kommentti

Someikonit © JH / Koodikielellä.blogspot.fi. Sisällön tarjoaa Blogger.

Etsitkö jotain?

Instagram