Mitä blogiin pitäisi kirjoittaa?

Mitä blogiin pitäisi kirjoittaa?

perjantai 16. maaliskuuta 2018

Lukuisten blogivuosien kuluessa olen ymmärtänyt itsessäni yhden asian: Suomen kevättalvi ei innosta kirjoittamaan. Ensin on pimeää ja epäinspiroivaa, ja päivien pidetessä ei osaa kirjoittaa muusta kuin ihanasta auringonvalosta ja valoisuuden tuomasta siivousinnosta. Sama juttu joka saakelin vuosi. 

Alkuvuoden kirjoitusvaikeudet eivät ole johtuneet siitä, ettenkö olisi viime kuukausina ajatellut asioita. Gradua olen ajatellut paljonkin, mutta teitä ei ehkä kiinnosta kuulla kriisejäni teoreettisen viitekehyksen puutteesta tai tekstin karsimisesta. Ison G:n ohella ajatukseni ovat pyörineet syvemmissäkin vesissä. Olen miettinyt maailman (ja eritoten itseni) suorituskeskeisyyttä ja sitä, milloin ja miksi ylipäätään kelpaa itselleen. Olen hermostunut someen sekä sen tuomaan jatkuvaan läsnä- ja poissaolon limboon. Olen miettinyt paljon ilmastonmuutosta, toivottomuutta ja pelännyt lamaannuttavaa maailmantuskaa. 

Koen kaikki edellämainitut valtavan tärkeiksi asioiksi, mutta pyöriteltyäni niitä ensin päässäni ja sen jälkeen keskusteluissa muiden kipuilevien kavereiden kanssa en jaksa pyöritellä niitä vielä paperillekin. Muovittomasta maaliskuusta jopa yritin vuodattaa teille tekstiä – niin paljon provosoiduin hashtag-kamppiksista ja sanasta 'muoviton' – mutta sekin jäi lopulta torsoksi luonnoskansioon. Jäljelle tuntuu jäävän joko blogihiljaisuus tai ne iänikuiset ihana auringonpaiste -postaukset. 

Aktiivinen bloggaaminen on varsin vaikeaa, kun ei ole energiaa vuodattaa sitä, mitä mielessä liikkuu. Blogi on oma kanava, josta voi tehdä juuri oman näköisensä, unohtaa muiden odotukset ja toteuttaa luovuuttaan, mutta iänikuinen itsensä toteuttaminenkin tuntuu joskus suorittamiselta sen sijaan, että vain olisi. Aina kun ei ole luova olo eikä pienintäkään hajua siitä, miltä näyttää minun näköinen blogi. 

Tällä punalangattomalla vuodatuksella  yritän kertoa itselleni, ettei tässä blogissa tarvitse keksiä pyörää uudestaan tai olla aina positiivari. Ehkä tajuan joskus, että omalla kanavalla voi hölöttää vähän pienemmistäkin – tai suuremmista – asioista.

Ps. Täällä toki muutkin saavat hölöttää, jos siltä tuntuu! Niin jäsennellyt kuin jäsentelemättömätkin ajatukset kommenttiboksissa ja blogin Facebook-sivulla ilahduttavat aina ja ikuisesti, sillä kuka nyt pelkkää monologia jaksaisi?