Vuoden viimeisiä viedään, minkä kunniaksi ajattelin keskeyttää blogin hiljaiselon ja tulla vaihteeksi heipattamaan. Elossa ollaan edelleen!

Syksy on kulunut tiiviisti työkuvioiden ja muiden häsläysten parissa, joten joululoma koitti enemmän kuin tervetulleena. Tällä kertaa ei suunnattukaan perinteiseen tapaan Suomen Turkuun viettämään mukavaa mutta vähälumista joulua, vaan rykäistiin saman tien susirajan taakse Kuusamoon. Rukan rinteet näkyy ikkunasta, mutta mökkimme on kuitenkin tarpeeksi korvessa, ettei ole liiemmin tarvinnut muita ihmisiä katsella muuten kuin kauppareissuilla. Perheemme Stressi-Erkit ovat kiitollisia rauhasta.


Joulu on aina ollut ehdottomia suosikkijuhliani, mutta tänä vuonna melkeinpä parempaa ovat olleet välipäivät. Juhlaruoasta ja lahjoista viis, nyt tuli tarpeeseen vain olla vailla ohjelmaa tai käsitystä viikonpäivistä. Vähän olen lueskellut, hitusen neulonut eikä mistään ole tullut valmista – eipä ole kyllä tarvinnutkaan, koska mitään ei ole ollut agendallakaan. Parina päivänä ollaan sentään käyty isän kanssa reippailemassa vaaramaisemissa lumikengillä. Voi sitä tunnetta umpihangessa pystymetsässä, kun tykkylumen peittämät puut vaimentavat äänimaiseman ja näkökenttä täyttyy valkoisen eri sävyistä. Oli niin kivaa, että päätin saman tien ottaa (taas vaihteeksi) ensi vuoden agendalle käydä edes pariin otteeseen metsässä. Ihan parasta, kun ei tarvitse ajatella yhtään mitään.

Ennen suurempia uuden vuoden lupauksia siirryn kuitenkin takaisin sohvalle suklaan ja kirjan pariin. Saatan myös ohimennen antaa rapsutukset joulukoiralle. Toivottavasti Sullakin on ollut rentouttava joulu!

Someikonit © JH / Koodikielellä.blogspot.fi. Sisällön tarjoaa Blogger.

Etsitkö jotain?

Instagram